MISTÄ LÄHDETTIIN

Eräjärven kehittämisyhdistys ry perustettiin vuonna 1991 ja aloitti toimintansa vuoden 1992 alusta. Perustamisen taustalla oli Pirkanmaan kyläprojekti, joka oli osa Euroopan laajuista elävän maaseudun teemavuotta. Sen yhteydessä ryhdyttiin miettimään, millä tavoin kyettäisiin parhaiten kehittämään ja markkinoimaan Eräjärveä pitkällä aikajänteellä. Kylätoimikunta oli jo tehnyt Eräjärvellä hyvää työtä, mutta sillä ei koettu olevan riittävää mahdollisuutta myös taloudellisesti panostaa pitkäjänteiseen työhön. Aluksi mietittiin osakeyhtiötä tai osuuskuntaa, mutta päädyttiin kuitenkin rekisteröidyn yhdistyksen perustamiseen. Mahdollisesti taustalla oli ajatus epäonnistumisesta; "jos hommaa ei jakseta hoitaa loppuun asti, on rekisteröity yhdistys helppo jättää nukkumaan". Mutta nukkumaan ei ole jääty.

MISSÄ OLLAAN NYT

Perustoiminnot

EKYn toimisto hoitaa monenlaisia palveluja. Toimisto palvelee kyläläisiä asiamiespostina ja kyläinfopisteenä. Tietoa lisää joka viikko julkaistava ja melkein joka postilaatikkoon jaettava kylälehti Purkiainen. Toimistossa hoidetaan kopioinnit ja postitukset.
Toimisto on samalla myös kauppa - kyläputiikki. Paikallisia tuotteita on kasseista posliini- ja silkkitöihin, kirjoista koruihin. Samoin saa käyttöönsä ostaa luontokaupan ekotuotteita, SPR:n varainhankintatuotteita, kuin myös suruun ja onneen käyviä adresseja. Veikkauksen lotot, vakiot ja muutkin rahapelit hoidetaan toimistossa. Mökilleen Eräjärven kautta kulkevan erään kangasalalaisen mieshenkilön mukaan EKYn toimistossa on maakunnan parhaat arvat - kaipa hän on niillä usein voittanut.
Eräjärven seudun vesiosuuskunta saa toimistopalvelut EKYltä. Taloushallintopalvelut hoituvat EKYn kautta. Toimistossa on myös aikakauslehtien kierrätyspiste.

Oriveden apteekin palvelupiste

Eräjärven kehittämisyhdistyksen tiloissa toimii Ekyn hoitama Oriveden apteekin palvelupiste. Kyläapteekista löytyy kymmenittäin lääkemerkkejä ja muita apteekkituotteita. Reseptilääkkeitä välitetään asiakkaille viikoittain. Tilaamiseen asiakas tarvitsee Kela-kortin ja voimassa olevan (e-)reseptin. Kun tilaus on tehty Ekyllä viimeistään keskiviikkona klo 17, tuotteet saapuvat asiakkaiden noudettaviksi perjantaina noin klo 13. Lääkehuolto pelaa mukavasti ja helposti ilman odotuksia ja jonotuksia. 

Entä talous?

EKYn toiminnassa on kysymys kylän kehittämis- ja palvelutoiminnasta. Vaikka paljon tehdään talkootyötä, ei sillä pelkästään pitkälle pötkitä.

Itse asiassa EKY ja sen ohella muut Eräjärven vapaaehtoisjärjestöt ovat merkittäviä työllistäjiä. Pelkästään EKYn palveluksessa on kahdesta neljään toimistotyöntekijää ja tarvittaessa projektityöntekijöitä. Kesäkausina on lisäksi työllistetty kylän nuoria. Eräjärven seudun vesiosuuskunta on tarjonnut kolmen-neljän rakennusvuoden aikana työtä suunnilleen kolmelle hengelle kokopäiväisesti. Ja jos halutaan vielä ketjua jatkaa, voidaan todeta Eräjärven Urheilijoiden tarjoavan joka kesä useaksi kuukaudeksi työpaikkoja, sekä Eräjärvi-seuran auttavan yhden henkilön työllistymisessä kivimuseon hoitoon kesien ajaksi.

Palkkojen maksaminen ja muiden kiinteiden kustannusten hoitaminen ei aina ole helppoa. Kun EKYn toiminta aloitettiin, kävelivät ensimmäisen hallituksen jäsenet pankkiin allekirjoittamaan henkilökohtaisen takauksen luotolliselle shekkitilille. Ja myöhemminkin on nimiä tarvittu pankkilainaa vastaan. Kun usko ja halu ovat lujia, on valmiutta myös panna itsensä likoon!

Pääasiassa tuloja kerätään pienistä puroista. Näitä ovat apteekki-, Veikkaus-, asiamiespostipalveluista sekä paikallisten tuotteiden myynnistä perityt palkkiot.Taloushallinnon palveluja myydään kohtuuhinnalla, kuten myös kopiointi. Vaikkei kyseessä varsinainen liiketoiminta olekaan.

Toistaiseksi on tultu toimeen taloudellisestikin.

TULEVAISUUS

VAKIINTUNEET TOIMINTAMUODOT

Tästä eteenpäinkin EKY jatkaa palvelujensa tarjoamista niin kyläläisille kuin muillekin. Purkiainen ilmestyy edelleen joka kotiin viikottain. Perinteeksi on muodostunut niin Eräjärven markkinaviikonloppu järjestetään yhdessä muiden paikallisten järjestöjen kanssa kuin talvinen Roikina-tapahtuma.

Go to top